Muutama vuosi sitten huhtikuussa jännättiin Etelä-Suomessakin ensimmäisten asfalttikisojen lähestyessä kuinka asfalttipinta saadaan esiin lumen alta. Tänä vuonna ei lumi, pakkanen eikä jää aiheuta Future Cupin ensimmäisen kisaviikonlopun järjestävälle seuralle harmaita hiuksia. Mitä miettii näin maaliskuussa, Ekenäs/Tammisaari MK/UA:n puheenjohtaja, Pekka Wirtanen.
- Ensimmäisen Future Cup viikonlopun kisajärjestelyt ovat pitkällä. Siitä on annettava suuri kiitos seuran toimihenkilöille, tietysti lähialueen seuroille, Raaseporin Kaupungille ja Horsbäckin teollisuusalueen yrityksille, että ovat kaikki taas mukana! - Olemme tehneet näitä sprintkisoja jo muutaman vuoden ajan, niin menee jo aika rutiinilla. Oliskos tämä jo kolmastoista vuosi Horsbäckissä. Ratasuunnittelut ovat päätöksessä. Kisaviikonloppuna ajetaan lauantaina niin sanotusti "vanha rata" ja sunnuntaina ajetaan rata hieman muunneltuna ja toiseen suuntaan. Itse radan rakennustyöhän tehdään vasta kisaviikolla.
- Lumen/jään ei pitäisi olla uhkana tänä vuonna, mutta lienee vannomatta paras! Naurahtaa Pekka.
- Säähän on aina suosinut meidän kisaa. Hieman huolta aiheuttavat majoitusmahdollisuudet. Kaikki hotellit ovat varattuja lähiseudulla, sillä Tammisaaressa sattuu osumaan suuri seminaaritapahtuma samalle viikonlopulle. Olemme yrittäneet kartoittaa majoitusmahdollisuuksia, ja kyllä niitä lähialueilla on.
- Kaiken kaikkiaan kisajärjestelyt ovat pitkällä! Tervetuloa kisaamaan!
Future Cupin sarjailmoittautuminen alkaa käydä huumaavimmillaan! Futuren kesässä tavataan ne nopeimmat asfalttikuskit, huippuriemukkaimmat tiimit ja kesän menevimmät kisapaikkakunnat! Vuosi sitten rikottiin ennätyksiä, kun ensimmäiseen sarjaviikonloppuun starttasi liki 180 kuljettajaa! Tämän vuoden ensimmäiset kisat sijoittuvat kalenteriin huhtikuun lopulle, kun Raaseporissa startataan koneet käyntiin 25.4. Oletko Sinä seuraava Cup-voittaja, 4-Veto tai 2-Veto Cupissa! Siitä saa selvän vain yhdellä tavalla!! Klikkaa itsesi KITIin ja laita ilmoittautuminen sisään! Aikaa on maaliskuun loppuun…..